Takkujen iltakisan saldona nolla + vitonen.

Ekalla radalla onnistuin sössimään kepeille ylimääräisen kaaren, vaikeille U-käännös hypyille töksähdyksen, sitten meni vähän aikaa hyvin, kunnes A-esteellä kontaktikäsky tuli luokattoman aikaisin. Vielä ennen viimeistä hyppyä pyörähdys... Mutta ei niin huonoa, että ei jotakin hyvääkin, virheitä ei tullut ja pysyttiin jopa ajankin puitteissa! Eli toka nolla ikinä kolmosissa. Pitäiskö olla tyytyväinen?? Kai vähän!

Tokalle radalle oli tiukempi ihanneaika, josta hermostuin välittömästi. Ja liikkeelle hirveellä agrella. Voi voi, ensimmäinen läheltäpiti tilanne tuli esteen nro 4 jälkeen, kun piti kääntyä kepeille ja edessä oli lähellä hyppy. Viime tingassa koira kääntyy hypyltä ja saan sen pujotteluun. Jossa hirvee vedätys ja tsemppi päälle.... kunnes valssaan ihan liian sivusuunnassa keppien lopussa ja koira ulos viimeisestä välistä ja melkein suikkaa vieressä olevaan putkeen. Itse asiassa luulen koiran nenän käyneen putkessa ja melkein lähden pois radalta. Kuitenkin päätän jatkaa hieman eteenpäin ja jään odottamaan tuomarin käskyä poistua radalta (hyllyttyneet eivät tänään saaneet jatkaa loppuun). Ei kuulukaan moista käskyä ja ymmärrän sittenkin painaa kaasua ja loppurata meneekin aika hyvin, vielä tulee (taas!) ylimääräinen pyörähdys loppusuoralla vikan hypyn edessä. Pirskatin pujotteluvalssi! Nimittäin kaikesta kaareilusta, pujotteluvirheen korjauksesta, sössimisestä ja ohjauksen melkein lopettamisesta huolimatta aikamme painuu vain 0,83 yli ihanneajan. Pitäiskös lopettaa se stressaus sen ajan kans! Toivoa on, jos vain ohjaajalla pitää hermot.