Ankeaa se oli, ankeaa kertakaikkiaan. Normaali arki ja normaalit kuviot. Ai kun olis niin kiva vielä kisata ja varsinkin seurata huippujen menoa. Niin paljon on vielä opittavaa ja kehittymistä. Sillä meidän omalla tasolla, mutta kuitenkin. Vaan huokaus, ei aina voi olla "juhlaa", väliin mahtuu niin paljon tätä tavallista. Ensi vuonna sitten (toivottavasti) paremmalla onnella.

Tänään oli taas vuorossa tiistain normaalit kuviot eli normi-viikkotreenit. Ja ah, olihan se valmentaja tajunnut, että puomi kannattaa raahata kenturalle. Hip huraa (not). Tai onhan sitä treenattava, vaikka yksinkertaisesti vihaan sitä estettä (tarttisko se opetella opettamaan koiralleen?). Kumma juttu, ne on koiria ei koneita. Tänään osataan, huomenna ei muisteta ikinä kuulleensakaan... Joo ja se treeni, tosiaan. Ohjattiin pientä pyöritystä, esteiden ohitusta, takaakiertoa ja ahtaita välejä. Puomin lisäksi radalla oli putki ja hyppyjä. Lähdettiin puomilta, lähetettiin hyppyjen välistä taaimmaiselle hypylle, viskattiin putkeen ja sieltä tosi ahtaasta välistä kääntöhypylle puomin ja hypyn ollessa laidoilla. Takaisinpäin puomille ja hyppykuvioon. (Yarra kehtas tehdä puomille tästä suunnasta kerran ylösmenovirheen ja kerran loikkas tosi ylös. ROISTO! Nyt viimeistään meni hermot koko esteeseen..). Hypyillä tein sylkkärillä ahtaan käännön (aika hyvin jopa onnistui) ja sama kohta kokeiltiin kyllä valssatenkin. Siitä lähetys hypylle ja kuolleen putkikulman haun jälkeen hyppy suoraan ja takaakierto ja maalihyppy. Pientä takertelua lähetyshypylle (samalla olin leikkaamassa eli tavallaan koira meni vasten mun menosuuntaa, tämä meidän vaikea juttu siis). Putken haki mainiosti, takaakierrossa itse ensin sössin, mutta meni sitten.

Toisella puolella kenttää oli omatoimitreenauksessa suorahkoa "loppusuorakuviota" aseteltuna. Otin makupalan alustalle ja pistin maaliin. Ihan hirveää tykitystä ei saatu aikaiseksi, mutta eipä Yarra ainakaan vilkuillut taakseen, missä ohjaaja lyllertää, vaan eteni aika suoraviivaisesti maaliin.

On se ihmisen mieli aika ihmeellinen kapistus. Homma alkaa näyttää välähdyksittäin aika kivalta ja hienolta. Mutta siitäkin huolimatta en pysty iloitsemaan siitä, vaan murehdin yhtä kontaktia. Vaikka se nyt kai on ihan pikkujuttu ja tulee menemään ohi. Treenillä, milläs muulla. Eipä siinä kai sitten muu auta, kuin etsiä positiivista fiilistä ja sen kautta asia hallintaan.

Ps. Ai niin, meinas unohtua. Yello kävi pikaisesti häiriköimässä vapaaharjoittelupuolella ottaen pujottelua ja pienen valssiharjoituksen. Mielettömän varmat ja vauhdikkaat pujottelut (4 toistoa), 2 verkkoa, ei enempää (loput taitaa mennä pikkuhiljaa uusiokäyttöön, odotettua takapakkia ei toivottavasti enää pääse tulemaan). Valssauksessa oli putken pään ohitus. Toiseen suuntaan (ohitettava putkensuu taisi olla himpun liian lähellä) oli vähän vaikeuksia saada rima pysymään ylhäällä, kun yritin saada käännöksen ajoitusta oikein. Pakko oli päästää koira melko lähelle putkea, jotta rima pysyi. Mikä kuitenkin positiivista, ei mennyt sinne putkeen. Vai olisko sittenkin kerran karannut. No, mitä siitä jos vain kerran:).