Tässä blogissa en ole vielä kertaakaan tainnut kirjoitella Yellon treenailuista. Syykin on selvä, koira on saanut elää toistaiseksi lapsuuttaan, eikä perusasioiden lisäksi ole juurikaan mitään treenattu. Mutta nyt olisi tarkoitus jotakin pientä aloitella.

Tänään oli olosuhteiden pakosta aamupäivällä rauhoittumistreeniä. Energiaa ja virtaa on kuin pienessä kylässä yhteensä ja sitä pieni koirapoika yrittää kanavoida kaikenlaiseen ei-niin-sallittuun. Ilmeisesti Yello on kehittämässä pientä eroahdistusta tai sitten esi-murkkuikää tai jotakin sellaista. Huusi, vinkui, hyppi, tunki itseänsä tykö portin takaa vaikka kuinka ja kauan. Vihdoin tullessaan kylmästi huomioimattomaksi (=miten toi sana taipuu?!?) luovutti ja meni nukkumaan.

Iltapäivällä oli vuorossa luoksetulo-treeniä lenkin yhteydessä. Yellohan on tasan samanlainen kuin Morris ja Yarra olivat pentuina: se tahtoo mennä kaikkien ihmisten ja koirien luo. Eilisellä metsälenkillä luoksetulo häiriön alaisena oli 50% varma. 2 pikkutyttöä oli mentävä katsomaan, kun pääsivät yllättämään, mutta suolla kuljeksivan marjastajan moikkaamisen ehdin estää nopeilla reflekseillä. Lenkin yhteydessä tähtäsin siihen, että kesken kivan leikin tai haistelun tai vastaavan kutsuin koiraa ja palkitsin makupaloin ja runsain kehuin onnistuneesta luoksetulosta. Suonohituksen ajaksi oli pakko laittaa tällä kertaa koira kiinni, koska siellä oli suunnaton houkutin: suuri ryhmä ihmisiä pelaamassa ilmeisesti suojalkapalloa (mistä tämä hullu kansa saa kaiken energiansa??:). Päästin koiran irti, kun häiriö oli vielä nähtävissä, mutta nyt ei ollut aikomustakaan lähteä peliin mukaan. Loppumatkasta viimeisessä luoksetulossa koira reagoi niin nopeasti, että peräpää meni sivuluisuun:)-. Tästä on hyvä jatkaa kohden tosikoitoksia ja osaamisia:)-.