Yarra starttasi tänään 2 agilityrataa Nokian helteisissä kisoissa. Eka rata meni pipariksi heti alussa. Virhe tuli vasta myöhemmin, mutta alku oli kankea. Kuinka en millään opi, että yleensä se eka ajatus on se oikea?!? Muutin aloituksen ohjaussuunnitelman meille sopimattomaksi ja paketti hajosi jo siihen. Alku oli jälleen kerran eka suoraan, toka vinossa ja siten osittaisena takaakiertona. Kuinkahan mones jo tänä vuonna? Siitä jatkui putkeen ja lähes täyskäännös ja pituus ja A. Mun eka ajatus oli ottaa toka hyppy vastaan "takaa"-"hyppy". Ja olla siten putkeenlähetyksessä jo oikealla puolella siirtymään vastaanottamaan koira pituudelle. Muutin viime tingassa; meninkin vastaanottamaan ekan hypyn ja käänsin siitä tokalle ja yritin lähettää putkeen. Yarran liike suuntautui tokahypyn jälkeen (tottakai) liikaa kohden keskikenttää ja sain ihan tosissaan työntää sitä putkeen. Koira ei myöskään oikein liikkunut, joten äsh, ei hyvä. Sain sen kuitenkin ilmeisesti sen vauhdittomuuden vuoksi hyvin kääntymään pituudelle (muuten olisi saattanut syöksyä linjasta ohi, pituus kun oli aika lähellä putkea). A:lla lähti sitten kone käyntiin. Kontakti hyvä ja hallinnassa. Renkaan ja hypyn kautta lähetys mutkaputkeen. Vastaanotto hypylle ja pujotteluun (taas tosihelppo sisäänsyöttökulma), ei hätiä mitiä. Pujottelusta hypylle niukkaan kulmaan ja puomi... Puomilta jatkettiin muurille, jonka jälkeen ohitettiin kokonaan 1 kpl putkia. Olin jo rataantutustumisessa katsonut, että jos Yarra TAAS karkaa kontaktilta, olen pulassa. Jälkiviisaana täytyy sanoa, että miksi en siis tehnyt jotakin estääkseni ilmeisesti väistämättömän, jos ohjaaja lepsuilee. Eli koira siis karkaa kontaktilta (kävelee vain pois kontaktilta ja menee muurille). No, rata olis ollut vielä pelastettavissa, mutta höyry nousee korvista ja lopetan ohjaamisen. Mitähän sekin hyödytti!!!??? Koira menee epävarmaksi muurin jälkeen, näytän hyppyä putken vasemmalla puolella ja raukkaparka lähden ennakoimaan hypyn jälkeistä tiukkaakin tiukempaa käännöstä putkeen. Koira onkin ohjaajan höyryjen takia mennyt epävarmaksi, eikä koskaan lue hyppyä, vaan juoksee sinne väärän putken toiseen päähän ja tuikkaa sinne kuononsa. Loppu hypellään taas virheettä, kun pikkuisen sitten ohjaankin. Vaikka loppu onkin ihan suoraa soiroa vaan. Sen oikean putken jälkeen keinu -> hyppy -> putki -> hyppy kaarevalla linjalla, juoksua siten. Tämä rata siis HYL.

Tokasta radasta sitten tykkäsin paljon enemmän kuin ekasta. Fiiliskin oli astetta rautakangettomampi.... Alkuun 2 hyppyä viistoon ja ihan kuolleen putkensuun haku toiseen suuntaan. Yarra lähtee nyt sykkeellä, kun en yritäkään mitään meille epätyypillistä lähtötapaa... Olen kakkoshypyn lähettyvillä alussa, otan koiran mukaan ja lähden valssaamaan käännöksen. Ja kerrankin se valssi ei ole myöhässä, kun on ajoissa. Rima siis alas.... mutta aivan sairaan siisti lyhyt tie sinne putkeen. Voihan vehnä jo tuossa vaiheessa virhe, äsh. Jatketaan rennon letkeästi, putkesta ulos, hypylle valssi ja koira pujotteluun (kaipais vaikeitakin pujottelukulmia, mutta ei vieläkään ole, ehkä huomenna sitten). Siitä pari hypähdystä ja aivan nappiin onnistunut putkeen vienti väärän putkensuun ohi (Yarra meni tosi läheltä putkea, mutta onnistuin pitämään pelimerkit kohden oikeaa suuaukkoa). Putkesta muuri ja puomi. Nyt päätin, että en lepsuile. Kontakti täydellisessä hallinnassa. Hypyn kautta taas putkeen lähetys (kaukaa) ja A:n kautta (vähän hätäilen kontaktilla, mutta ihan kelvollinen kuitenkin) rengas ja taas putkeenlähetys (piti kiertää renkaan takaa valssaamaan putkelle, mutta huomaan, että koira menee sinne putkeen ilman saatteluitakin, annan sen mennä ja siirryn renkaan toiselta puolelta keinulle. Vielä hetkinen ollaan vitosessa kiinni kynsin ja hampain. Sitten särähtää. Lähetän putkeen ja huudan "kom", kun piti "mene-mene". Helvatin hermorakenne ei toimi. Yarra tulee siis pois sieltä putkesta, kun kerran pyydetään. Kannattais vähän harkita, mitä pyytää. Uudestaan putkeen ja käännös ja viimeiset 2 hyppyä. Kymppi. Nyt koiralla oli hyvä vauhti ja draivi. Ohjaajallakin suht hyvä fiilis, harmin paikka noi omat mokat:(.

Pohdintaa: Kisaamiseen on nyt tullut vähän ikäviä sivumakuja. Vähän samaa, kuin treenaamiseen: pelkään virheitä ja masennun tyystin, jos niitä tulee. Suoraan sanottuna, pää ei nyt kestä. Ilo on kateissa tästä puuhasta. Välähdyksittäin se on läsnä, mutta loppu on puuroa. Yarra on aivan ihana ja tosi kuuliainen agilitykoira. Ohjaaja tarttis nyt vain psyykkausta; virhe ei ole maailmanloppu. Niin pientä, niin pientä, mutta rasittavaa.