Oli tarkoitus vapaaharkata niin Yarran kuin Yellonkin kanssa. Mutta voi onnetonta. Estekopit olivat taas kauheassa kunnossa. Ei ne sen järjestämisen jälkeen erityisen sekaisin ole olleet, mutta esteet oli asetettuna merkillisen hankalasti ajatellen niiden saamista yksin ulos. Enhän minä tokikaan voi "määrätä" kuinka ne esteet sinne laitetaan. Mutta tuntuu suorastaan kiusanteolta, kun pujottelurautojen päällä toisessa kopissa on 6 (siis KUUSI) puominosaa ja toisessa kopissa rautojen päällä on 3 (siis KOLME) putkea. Ja kun erityisesti on toivottu, että rautojen päälle ei laitettaisi mitään. Turhaa, niin turhaa mitään on pyytää. Harrastajia on yksinkertaisesti liikaa, kaikki eivät tiedä ja osa ei välitä toiveista himpun vertaa. Helpompaa olisi lopettaa koko harrastaminen, kun se menee näin hankalaksi. Ei taida musta enää oikein olla tähän lajiin, kun tuo selkä ei tahdo kestää nostelua. Ja juu, kaveria näihinkin harkkoihin pyytelin, mutta ei ketään kiinnosta, ei. Tässä rupeaa ihmettelemään, että kuinka mä 2 vuotta sitten pystyin käymään alkukesästä Yarran kanssa 3 krt viikossa treenaamassa. Nyt on hankaluuksia välillä löytää 2:ta sopivaa treenipäivää. No, onnettomasti  tietysti tänä kesänä on iltavapaaharkat tosi huonosti; yksi vuoro tiistaisin juuri, kun on Yarran ohjatut treenit, perjantaisin yksi vuoro (mun pisin työpäivä, ei jaksa ja ehtimisenkin kanssa tekisi tiukkaa) sekä tämä mun vakio; lauantai: kentälle pääsee vasta klo 20, kun aiemman lauantai-vuoron aikaan olen töissä. Joten olosuhteetkin lyö nyt vastaan minkä ehtii... !! Joo, joo, välillä on kait onnistunut, mutta koko ajan on sellainen tunne, että säännölliseen rytmiin ei päästä mitenkään. Masentavaa, eikä oikein ymmärrä miksi:(.

Ja vielä toinen onnettomuus: enpä tajunnut jättää Morrista kotiin. Oli sen viimeinen Mutalan keikka tänään. Sitä metelöintiä ei kestä kukaan, ei kukaan. Se on ihan mahdoton, mä en jaksa kuunnella enkä siten pysty pitämään sitä mukana. Säälittää aina vain jättää ja jättää, mutta nyt on tehtävä se mikä on kahdesta pahasta se pienempi. Summa summarum, kun ohjaaja on ensin hermostunut esteiden ylimääräisestä siirtelystä ja perään Morriksen mölyämisestä, Yarran kanssa on ihan turha mitään treenata:). Se meni ihan takalukkoon, ja kesti tosi kauan palautua. Se on kyllä viime aikoina ollut erityisen pehmis, enää ei yhtään tällaista kenttäkeikkaa, EI!!

Mutta onneksi mulla on tuo höyrypetteri, mister Jellona. Ei ihan hukkaan mennyt se iso kasa esteitä, mitkä olin roudannut siihen kenturalle vaikeuksista huolimatta. Yello ei hermostumisista ihan kamalasti piittaa, kyllä ne siihenkin vähän vaikuttavat, mutta ei niin paljon, ettei se kykenisi tekemään. Sata lasissa, ei vähempää:)-. Aloitettiin yksinkertaisella valssiharjoituksella hypyillä. Hypyt olivat putken edessä, joten samalla tähän liittyi vähän putken siedätystä (jostakin kumman syystä...). Ei ongelmia. Sitten siirryttiin vaativampaan treeniin eli selkeään putken tärppipään ohitukseen. Ensin hieman lievempi versio. Putki oli melko tiukkana U:na. Vedin koiran vuoroin oikeaan ja vuoroin vasempaan päähän putkea. Näissä ei epäröintejä, olin suorastaan yllättynyt. Sitten lisättiin vaikeutta ja saatiinkin virhe aikaiseksi. Nyt putki oli loivalla mutkalla, tärppipää oli aivan suoraan hyppyjen (2kpl) jälkeen. Tarkoitukseni oli vetää koira ohi väärästä päästä ja työntää se sitten siihen toiseen päähän, joka oli lievästi kuolleessa kulmassa. 2 krt koira veti väärään päähän, jälleen ilman epäröintiä... Sitten sain kerran sen kääntymään jo ennen jälkimmäistä hyppyä. Sitten tehtiin 2 "kankisuoritusta" eli meinasi mennä väärään, mutta sain kuuntelemaan ja kääntymään. Mutta en jättänyt harjoitetta tähän vaan vaadin vielä sen sulavankin liikeradan. Ja vain todetakseni; se on sittenkin mahdollista; Yello tekee sulavalinjaisen putkenpään ohituksen, oli se hieno hetki. Koiran haltuunotto täytyi vain tapahtua täsmälleen oikealla hetkellä. Tässähän on vielä toivoa!

Jokusia muuri-toistoja tehtiin, aluksi hypyn kautta ja viimein muuri oli liitettynä pikku ratapätkään. Jossakin vaiheessa treeniä olin huomannut, että rimat olivat 55 cm (ensi kertaa Yellolla muistaakseni). Tarkoitukseni oli ollut laskea ne Yellolle 50 cm:iin, mutta koska Yarran treenaus jäi kokolailla väliin, niin en muistanut niitä sitten laskea. Ja kun huomasin, oltiin jo tehty aika lailla; huom! ilman rimantiputuksen tiputusta, joten totesin, että ei tarvitse laskea. Paitsi ilmeni kohta, että pikku ratapätkällä oli yksi rima laskettava 50 cm:iin. Eli aloitus oli hyppy -> takaakierto, vastaanottovalssi -> hyppy -> putkeen (ihan suoraan tässä, ei kommervenkkejä enää, paitsi ohjauspuolen vaihto) -> hyppy -> 90 asteen käännös muurille -> hyppy. Ekalla yrittämällä homma rysähti vasta muurilla; palat tuli alas, kun en varmistanut 90 asteen käännöstä tarpeeksi (lähestymiskulmaa). Tai siis mulle tuli tuohon ohjaukseen kiire, kun olin vaihtanut siellä putkella ohjauspuolen ja jääntyt rutkasti jälkeen koirasta. Takaakierto oli onnistunut hienosti. Uusintayrityksellä lähdin sitten itsevarmasti lähettämään koiraa takaakiertoon reteesti kauempaa ohjaten ja siirryin rivakasti pois koiran tieltä vastaanottovalssissa. Nämä aiheuttivatkin sitten pikkuisen epävarmuutta koiraan ja se tuli riman ali. Laskin tuon riman sitten pykälän alemmas ja taas  mentiin hienosti, koko rata saatiin onnistumaan puhtaasti.

Lopuksi pujotteluun (samat verkkohässäkät) toistoja. Sekä puomille (molemmat päät pöydällä), että A:lle kontaktitoistoja. Nyt olikin taas vähän pidemmän kaavan treenit. Laskeskelin, että jos ehtisi treenata 2 krt viikossa, niin 1 kerta 2 viikon aikana voisi olla vähän pidempi treeni ja muut 3 nopeampia. Näin siis teoriassa, katsotaan kuinka toteutuksen kanssa. Löytyykö kentältä aikoja, saanko joskus kaveria esteitä kantamaan. Vai joudummeko tyytymään vain pujottelun treenaamiseen kotipihalla. Sitä ei ollakaan aikoihin tehty!