Päivä täynnä agilityä! Trullin kanssa aamulla kisaamassa ja Yarran kanssa illalla Laamasen valmennuksessa. Rankkaa, mutta antoisaa kyllä.

Kirjoitelen tarkemmin myöhemmin, mutta tässä joitakin päällimmäisiä ajatuksia: Olen harrastanut agilityä vuosia ja vuosia. Erilaisissa koulutuksissa ja valmennuksissa olen ollut katseluoppilaana ja myös osallistumassa. Itsellä on tyyli aina ollut vähän miettimistä ja paljon toimintaa. Nyt taas tuli sellaista rataa ja viestiä, että ajatellaan loppuun asti ja tehdään huolella. Siitä ne viimeiset sekunnit ja kymmenykset napataan pois. Tavat on varmaan jo tosi piintyneet, mutta aina voi yrittää saada muutosta aikaan.

Yarran palkkauksesta + virittämisestä + virityksen ylläpitämisestä tuli tosi tarkkanäköistä palautetta. Radalla tapahtuvasta ohjausvirheestä mulla(kin) tuntuu olevan tapana rangaista koiraa. Ei siis niinkään syyttää, vaan käytöksellä osoittaa koiralle, että tuli virhe. Siis ohjaajan virhe. Eihän sitä koiralle sovi näyttää! Lähdössä + kouluttajan selostaessa pitäisi koiraa koko ajan viritellä sekä pitää kontaktia yllä. Maalissa palkkaukseni on ollut enemmänkin namin syöttämistä ja suullista kehumista. Kontaktin pitämisestä en piittaa. Silmäni aukenivat tosi hyvin, koiran käytös muuttui välittömästi, kun sitä tosissaan palkattiin ottamalla kontakti ja myös silitykset mukaan. Olen aina "valittanut", että Yarra ei taistele. Vaan näissäkin treeneissä tarttui mun ranteeseen ja hihaan. Eikö taistele?!? Vaikkapa lelu sinne hihaan ja siitä vaihtaisi sen hihan siihen leluun. Kokeillaanpa tuota heti ensi kerralla:)

Itse radat menivät miten menivät. Jotenkin olin kipsissä. Ensin otettiin ratapätkä omin ohjaussuunnitelmin, jonka perusteella Laamanen teki "diagnoosin". Minä onnistuin ainakin luovuttamisessa, kuulemma. Radalla oli yksi tosi vaikea käännöskohta, jota en osannut millään järkevällä tavalla ratkaista. Enkä siten myöskään onnistunut toteutuksessa. Ja luovutin. Ei tuollaista saisi päästää tapahtumaan! Yarrahan nyt taipuu miten vain ja sitä voi viedä vaikka kankivalsseilla yms. pakkopullilla. No, enpä sitten yrittänyt viimeiseen pisaraan ja se myös näkyi.

Sitten otettiin sama rata Laamasen ohjeilla ja kylläpä tuohonkin kohtaan onnistuttiin ratkaisu löytämään. Ensin vastaanottovalssi, josta kiireesti eteenpäin ja niukalla kaarella valssaus + lähtö taas toiseen suuntaan. Hieman vaikea selittää, kun en osaa rataa tähän piirtää. Mutta pointti on se, että ratkaisut löytyy, kun ei luovuta:).

Otettiin useita toistoja tuota ja sitten vielä toinen ratapätkä. Tyyli oli aika analyyttinen ja pohdiskeleva, joten itse tekemiseen ei kovin paljon jäänyt aikaa. Valitettavasti illan ryhmät olivat tulossa perään treenaamaan, joten meidän treenit taisivat jäädä hieman kesken. Mutta ajatuksia tämäkin koulutus taas herätti runsain mitoin. Ainakin sen positiivisuuden ja koiran kannustamisen ja palkkauksen taas yritän muistaa paremmin.