Sunnuntai-aamu alkoi agilityllä. Ensin oli Yellon vuoro. Ja voi tuskaa, treenit EIVÄT tosiaankaan menneet hyvin. Koira oli liikaakin menopäällä ja virtaa oli kuin pienessä kylässä. Ohjaaja oli enimmän aikaa pihalla ja taisi olla vain haitaksi kentällä. Koira olis osannut itekseen paremmin. Että mä olen kyllästynyt tuon koiran kanssa näihin ainaisiin vapaaharjoitteluihin. Tahtoo ohjausta, tahtoo koulutusta. Jaa, jotakin ilmeisesti treenattiinkin, tai ainakin yritettiin. Kontakteista oltiin puomin ja keinun kimpussa. Keinu meni vielä kohtalaisesti, puomilla keitti vähän yli. Ei malta, niin ei sitten ilmeisesti ei. Teki vähän sinne ja päin, ei suoranaisesti loikkinut, mutta oma lupa oli käytössä matkan jatkamiseen. Sika! Hypyillä tehtiin vähän sylkkäriharjoitusta. Tais olla vähän vaikeansorttinen, mutta vääntämällä saatiin jotakuinkin jonkunlainen onnistuminen. Ainakin "onnistuminen". Hypyillä tehtiin myös 2 erilaista leikkauharjoitusta. Vaikeammassa versiossa tuli rima alas useita kertoja. Krrrr. Pujotteluun lyhyesti nopeat toistot molemmista ohjauspuolista.

Sitten oli vuorossa ihanainen Yarra. Se jaksoi palauttaa mun uskon agilityyn. Kiitos tuosta koirasta! Mentiin tosi kivaa rataa, jossa (eräänä) teemana oli suorien putkien jälkeiset jyrkät suunnanmuutokset eli käännökset. Eka rata meni ensin puhtaasti (ilman ratavirheitä siis), mutta vähän joka kohtaan oli hiottavissa parannusta. Hieman kaarta siellä ja tuolla ja täällä. Tokakiepillä saatiin KAIKKIIN kohtiin parempi suoritus, hieno homma. Oli sylkkäriä, leikkausta, 180 asteen käännöstä jne. Ihan haastava rata siis ja tosi kiva oli onnistua mukavasti. Tokalla radalla taisi olla sitten jotakin häröilyä hivenen enemmän. Ainakin kerran Yarra juoksi väärään putkeen ja kerran toiseen putkeen ohittaen suoritusvuorossa olevan hypyn. Mutta ei tässäkään radassa moitittavaa. Kyllähän Yarra kulkee, jos vain joku osaa kuljettaa.